Satakiloinen mansikka parlamentin pihalla

Ihmiset

Satakiloinen mansikka parlamentin pihalla

9. huhtikuuta 2019

Taiteilija Jukka Lehtisen teoksessa satoja metrejä hitsisaumaa juoksee pitkin lehtiruoteita. Suuret kukat kurottavat kolmen ja puolen metrin korkeuteen, ja ilmassa roikkuu kaksi reilusti satakiloista teräsmansikkaa. Tämä eduskunnan tilaama hitsausveistos toteutettiin Kempin laitteilla.

Welding Value

Suomen eduskunta julisti vuonna 2005 taideteoskilpailun, jossa valittiin noin 1700 ehdokkaan joukosta kaikkiaan kuusi teosta komistamaan eduskunnan uutta lisärakennusta eli Pikkuparlamenttia. Se valmistui eduskuntatalon viereen vuonna 2004. Voittajateoksista näkyvin ja painavin paljastettiin 9. lokakuuta 2007. Se on Jukka Lehtisen veistos Oma maa mansikka. Se on voittaneista teoksista ainut, joka on julkisesti näkyvillä Pikkuparlamentin edustalla.

Teoksen asetelma on hauska: altaassa olevalle nurmikentälle on istutettu ahomansikoita, jotka kertautuvat jättiläiskokoisina Lehtisen veistoksessa. Pienten, sirojen luonnonmansikoiden seasta nousee esiin kymmentonninen rakennelma, joka uhkuu suomalaista metallin käsittelyn ja hitsaustekniikan osaamista.

Mansikka kasvaa omalla maalla

Lehtisen veistoksen symboliikkaa ei tarvitse suomalaiselle paljon selitellä, sillä kaikkien tunteman sanonnan mukaan oma maa on mansikka, muu maa mustikka. Vähän liiankin ilmeiseltä kuulostava nimi "Oma maa mansikka" saa lisää syvyyttä, kun taiteilija Jukka Lehtinen valottaa tarkemmin tuon sanonnan taustoja.

Siinähän ei itse asiassa vertailla marjojen makuja, vaan kysymyksessä on selkeästi maanomistukseen liittyvä käytäntö ajoilta, jolloin metsiä vielä raivattiin viljelymaiksi kaskeamalla. Kaskettu maa katsottiin kaskeajan omaisuudeksi, ja koska ahomansikka viihtyy avoimella kaskimaalla, mansikoita kasvava maa oli aina jonkun oma. Kaskeamattomalla metsämaalla sen sijaan viihtyy mustikka.
Jukka Lehtinen,Taiteilija

Niinpä eduskuntatalon kupeessa olevaan istutusaltaaseen istutettiin nimenomaan ahomansikkaa korostamaan parlamentin merkitystä Suomen itsemääräämisoikeuden toteuttajana.

Siro kymmentonninen rakennelma

Yleisvaikutelmaltaan Lehtisen veistos on kaikessa massiivisuudessaankin sangen siro. Metalli on ikään kuin asettunnut näennäisen sattumanvaraisesti luontevaan asentoon kukkien korottautuessa ylöspäin ja lehtien levittäytyessä vastaanottamaan auringonvaloa. Luontevasti taipuilevien mansikanlehtien hentous on kuitenkin tarkoin suunniteltua. Se on syntynyt järeiden särmäyskoneiden leuoissa tarkkojen laskelmien mukaisesti. Lehtiruoteet on hitsattu kiinni molemmin puolin, ja kukkia kannattelemassa ovat 85 mm:n paksuiset imacro-teräspalkit.

Veistoksen käytännön toteutuksesta vastaa hollolalainen Holmet Oy, joka toimittaa metallirakenteita muun muassa maansiirtolaitteisiin ja loistoristeilijöihin. Yrityksen metallialan osaaminen on laajaa, mutta mansikkaveistoksen toteuttaminen on ollut heillekin avartava kokemus.

Holmetin tehtaanjohtaja Reima Niemeläinen kertoo mansikkaprojektin vaatineen paljon päänvaivaa. Uudenlaisia työmenetelmiä on pitänyt kehitellä tiettyihin työvaiheisiin ja monia asioita on jouduttu ratkaisemaan tapauskohtaisesti työn edetessä.

Hitsauksessa käytettiin Kempin asiantuntemusta

Hitsisaumaa teoksessa on Niemeläisen mukaan niin paljon, että veistosta voidaan hyvällä syyllä kutsua hitsaustaideteokseksi. Veistos on hitsattu kokonaan lahtelaisen Kemppi Oy:n laitteilla, ja projektin yhteydessä on muutenkin tehty läheistä yhteistyötä Kempin kanssa.

"Veistos on ollut niin poikkeuksellinen metallityö, että eräissä käytännön hitsausratkaisuissa olemme joutuneet hälyttämään paikalle Kempin hitsausasiantuntijan antamaan meille käytännön ohjeita", Niemeläinen kertoo.

Kempin laitteet ovat Niemeläiselle tuttuja ja vuosikymmenten takaa, sillä hänellä itselläänkin on monikymmenvuotinen hitsausalan kokemus. "Parasta Kempissä on laitteiden varma toimivuus, erittäin hyvä palvelu ja tietenkin myös läheinen sijainti", hän luettelee.

Kuormituskestävyys on tällaisessa rakennelmassa tietenkin laskettu ja testattu erityisen tarkasti. Esimerkiksi lumikuorma ja muu painorasitus ei aiheuta veistokselle mitään ongelmia eikä myöskään kova tuuli. Saumakohtien pitävyys on oleellinen tekijä teoksen kestävyyden kannalta. Siksi jokaisen liitoksen kohdalla on jouduttu miettimään, mikä on paras kiinnitystapa ja mikä hitsausprosessi soveltuu parhaiten kyseiseen kohtaan.

Hitsisaumoja veistoksessa on toista kilometriä. Saumat on enimmäkseen hitsattu MIG-laitteilla, mutta myös TIG-hitsausta on käytetty. Massiiviset mansikat on tehty valamalla kahdesta osasta ja hitsaamalla puoliskot yhteen. Toinen mansikka on sadan ja toinen sadanviidenkymmenen kilon painoinen. Näin isoa ja hankalan muotoista kappaletta ei olisi yhtenä valuna kannattanut toteuttaa, Niemeläinen sanoo.

Suomen paraatipaikalle Eduskuntatalon viereen noussut jättimäinen mansikkapaikka on näyttävä taideteos, mutta samalla se on suomalaisen ja tarkemmin Lahden seudun metalliosaamisen ja hitsaustekniikan taidonnäyte.

Julkaistu Kemppi ProNewsissä 2/2007

Artist Jukka Lehtinen (left) consulted Plant Manager Reima Niemeläinen at Holmet many times during the machining of the strawberry sculpture.

Artist Jukka Lehtinen (left) consulted Plant Manager Reima Niemeläinen at Holmet many times during the machining of the strawberry sculpture.

The petioles of the strawberry were attached with tack welds and then welded from both sides. Each leaf has almost 100 meters of weld seam.

The petioles of the strawberry were attached with tack welds and then welded from both sides. Each leaf has almost 100 meters of weld seam.

The Kemppi machines used in making the sculpture were Kempomat 3200, Fastmig KM 400 + MF 33 wire feed unit, and MasterTig 2200.

The Kemppi machines used in making the sculpture were Kempomat 3200, Fastmig KM 400 + MF 33 wire feed unit, and MasterTig 2200.

The enormous strawberry field beside the Parliament building, at one of the most famous locations in Finland, is an impressive work of art.

The enormous strawberry field beside the Parliament building, at one of the most famous locations in Finland, is an impressive work of art.

Welding Value
Author

Welding Value

Welding Value is a corporate blog hosted by Kemppi Oy. Its main purpose is to evoke discussion on the transformation of modern welding, and bring you the latest stories from within the global welding industry told by true experts in their respective fields.

Lisää blogikirjoituksia

The making of 'Laulupuut' welded sculpture

The making of 'Laulupuut' welded sculpture

A 13-meter high giant pike singing with its mouth wide open now occupies a prime location at the square in front of the Helsinki Music Centre in Helsinki, Finland. The Laulupuut ('Song Trees') artwork, designed by sculptor Reijo Hukkanen, also extends around the pike. The sculpture made of aluminum and steel has proven exceptionally popular. However, both its makers and Hukkanen himself let out a sigh of relief when it was erected in August 2012.

Ihmiset

Voitokas jalkapallokenkä menestyi hitsaustaidekilpailussa

Voitokas jalkapallokenkä menestyi hitsaustaidekilpailussa

2018 FIFA World Cup sai koko Venäjän sekaisin. Jopa ne, joita urheilu ei yleensä kiinnosta, seurasivat jännityksellä isäntämaan joukkueen taivalta jalkapallon MM-kisoissa. Vielä vuosienkin päästä maailma muistaa, kuinka Venäjän joukkueen maalivahti Igor Akinfeev kaatui ja torjui jalallaan rangaistuspotkun neljännesvälierän pelissä Espanjaa vastaan.

Ihmiset

Rolex kuntoon hitsaamalla

Rolex kuntoon hitsaamalla

A Norwegian Rolex owner saved a fine sum of money when the wristband of his valuable timepiece was fixed by welding. The owner tried to take the watch to various watchmakers in Oslo to have it repaired. Several attempts were made to fix the wristband by, for instance gluing, but they all failed. One of these craftsmen suggested welding to fix the wristband but did not want to try it himself, in case the heat was to cause even more damage.

Käsinhitsaus

Eila Hiltunen – Materian runous

Eila Hiltunen – Materian runous

Eila Hiltunen (1922–2003) oli aikansa kansainvälisesti tunnetunnetuimpia suomalaisia kuvanveistäjiä. Hän käytti teoksien työstämiseen paljon hitsausta, johon hän perehtyi 1950-luvun lopulla.

Ihmiset

Miten valita hitsausmaski ja raitisilmajärjestelmä – turvallisuus etusijalla

Miten valita hitsausmaski ja raitisilmajärjestelmä – turvallisuus etusijalla

Oikean hitsausmaskin ja raitisilmajärjestelmän valinta on ratkaisevan tärkeää työntekijän turvallisuudelle. Vaikka kustannukset ovat luonnollisesti osa päätöksentekoa, tehokas ja korkealaatuinen suojaus tulee aina asettaa etusijalle.

Turvallisuus, Ihmiset

Terästen hitsaus erikoisprosesseja hyödyntämällä

Terästen hitsaus erikoisprosesseja hyödyntämällä

Seostamattomien ja niukkaseosteisten rakenneterästen, eli ns. mustien terästen hitsausta saatetaan monesti pitää yksinkertaisena tehtävänä. Niiden hitsauksessakin on kuitenkin omat erityispiirteensä, jotka paikoitellen aiheuttavat haasteita hitsauksen suorittamiseen.

Käsinhitsaus, Hitsauksen ABC

Tilaa uutiskirjeemme ja saat ensimmäisten joukossa tietää Kempin uusimmat uutiset.

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että Kemppi lähettää sinulle markkinointiviestejä.

Kaarihitsauksen edelläkävijä

Kemppi on kaarihitsausteollisuuden muotoilujohtaja. Olemme sitoutuneet parantamaan hitsauksen laatua ja tuottavuutta valokaaren jatkuvalla kehittämisellä ja työskentelemällä vihreämmän ja tasa-arvoisemman maailman puolesta. Kemppi toimittaa vastuullisia tuotteita, digitaalisia ratkaisuja ja palveluita ammattilaisille teollisuushitsausyrityksistä yksittäisiin urakoitsijoihin. Tuotteiden käytettävyys ja luotettavuus ovat ohjenuoramme. Kokenut kumppaniverkostomme kattaa yli 70 maata, jotta sen asiantuntemus on aina paikallisesti saatavilla. Kempin pääkonttori sijaitsee Lahdessa ja liikevaihtomme vuonna 2023 oli 209 miljoonaa euroa. Työllistämme yli 650 asiantuntijaa 16 maassa.

Kemppi – Designed for welders

Copyright © 2024 Kemppi Oy