Uudet teknologiat edesauttavat teollisuuden kehitystä

Digitalisaatio

Uudet teknologiat edesauttavat teollisuuden kehitystä

12. kesäkuuta 2024

Kemppi on aktiivisesti mukana kehittämässä eri teollisuuden aloja sekä tarjoamassa osaamistaan monialaisten innovaatioprojektien käyttöön. Yhteistyön avulla löydetään uusia toimintamalleja sekä tehostetaan ja hiotaan toimintaprosesseja.

Anu Rousku

Teollisuuden murros ja nopeasti muuttuva maailma asettavat haasteita myös raskaalle teollisuudelle. Joustavuus, kustannustehokkuus ja digitaalisuuden hyödyntäminen ovat nousseet kuumiksi perunoiksi yhä useammilla aloilla. Samanaikaisesti yritykset ovat ymmärtäneet yhteistyön ja kehitysprojektien merkityksen, jotta uudet innovaatiot syntyisivät kilpailukykyisinä ja aidosti arvoa luovina. Tekoäly on yksi nykypäivän työkaluista, joka oikein valjastettuna voi vielä muuttaa maailmaa.

Kemppi on ollut jo lähes 80 vuoden ajan hitsausalan pioneeri ja ollut tuomassa markkinoille merkittäviä innovaatioita aina invertteriteknologiasta alkaen. Oman kehitys- ja tutkimustyön lisäksi Kemppi tekee yhteistyötä alan muiden toimijoiden kanssa kehittääkseen teollisuutta ja luodakseen uusia toimintamalleja.

Jigitön robottihitsaus autoteollisuuden valmistusprosessissa: Case Valmet Automotive

Autojen tuotantolinjat ovat paitsi kalliita myös aikaa vieviä rakentaa. Toisaalta nykyiset valmistuserät ovat entistä pienempiä ja vaativat tuotannolta joustavuutta. Valmet Automotiven uuteen innovaatiokeskukseen on rakennettu hitsaussolu, jossa työkappaleet eivät ole perinteiseen tapaan jigeihin kiinnitettyjä. Robotit toimivat ”jigeinä” pitäen konenäön avulla paikoitettuja alumiinisia autonosia paikallaan kolmannen robotin hitsatessa näitä yhteen. Konenäköön perustuva työkappaleen asemointitekniikka lisää tuotantoprosessin joustavuutta ja kustannustehokkuutta. Järjestelmän on kehittänyt mittauslaitetoimittaja Mapvision.

Uudenlaista teknologiaa on kehitetty läheisessä yhteistyössä eri hitsauslaitevalmistajien kanssa. Kempin AX MIG Welder robottihitsauslaitteisto on osoittautunut kompaktiksi ja käytännölliseksi paketiksi, joka oli helppo integroida automatisoituun hitsaussoluun. Se tarjoaa myös monipuolisia parametrien hallintamahdollisuuksia, mikä on herkän alumiinin hitsauksessa perusedellytys.

”AX MIG Welder on ollut tähän projektiin hyvä valinta. Käyttöliittymä on hyvä ja selkeä ja joustavasti ohjattavissa eri tavoilla. Kempin kanssa yhteistyö on ollut sujuvaa, ja tiimin sitoutuminen hankkeeseen ensiluokkaista.” – Valmet Automotiven Jani Niskanen, Senior Project Engineer, Joining Technologies

”Monialaisen yhteistyön kautta voidaan kehittää erittäin haastavaa automatisoitua alumiinihitsausta juuri Valmetin tarpeiden mukaisesti. Uusi asemointitekniikka sekä verkoston luomat mahdollisuudet sekä luovat kilpailuetua että vievät alan tutkimustyötä eteenpäin. Meillä on myös käynnissä muita alumiinin robottihitsaukseen liittyviä hankkeita”, kertoo Artturi Salmela, Kempin Product Manager, Automation.

Valmet Automotive on yksi Euroopan johtavista sähköisten ajoneuvojen akkujärjestelmien, avoautojen kattojärjestelmien ja ajoneuvojen kinemaattisten ratkaisujen, kuten sähkökäyttöisten latausluukkujen ja aktiivisten ilmanohjainten, järjestelmätoimittajista sekä yksi maailman suurimmista ajoneuvojen sopimusvalmistajista. Yhtiö keskittyy strategiassaan sähköisen liikenteen ratkaisuihin painottaen akkumoduulien sekä akkupakettien suunnittelua ja valmistusta. Valmet Automotiven toiminnot jakautuvat kolmeen liiketoimintalinjaan: Vehicle Contract Manufacturing (VCM), EV Systems (EVS) ja Roof & Kinematic Systems (RKS), toimipaikat ovat Suomessa, Saksassa ja Puolassa. Yhtiö on perustettu vuonna 1968 ja se on valmistanut Uudenkaupungin autotehtaalla yli 1,8 miljoonaa autoa. Lisäksi yhtiöllä on akkutehtaat Salossa ja Uudessakaupungissa sekä Saksan Kirchardtissa. Avoautojen katot ja kinematiikkajärjestelmät valmistetaan Zaryn tehtaalla Puolassa. Valmet Automotive on saanut luokituslaitos DNV:n vahvistuksen omien toimintojensa hiilineutraaliudelle 1.1.2022 alkaen. Valmet Automotiven bruttomyynti vuonna 2023 oli 2,2 miljardia euroa (liikevaihto 531 miljoonaa euroa).

Teköälyn hyödyntäminen raskaan teollisuuden automaatiohitsauksessa: Case Wärtsilä

Robottihitsaus on tehokkaampaa ja yhtäjaksoisesti pitkäkestoisempaa kuin käsinhitsaus, mutta sen laatu ja reagointikyky ovat vastaavasti alhaisempia. Kemppi on tiiviissä yhteistyössä Wärtsilän kanssa toteuttanut tekoälyn ja robottihitsauksen yhdistämishankkeen, jossa käsinhitsauksen korkea laatu ja joustavuus yhdistyvät väsymättömien robottien uurastukseen. Tehostettu automaatiohitsausprosessi mahdollistaa myös teräshitsauksen lämmöntuoton paremman hallinnan sekä herkistää reagointikykyä hitsauksen aikana. Menetelmää tullaan soveltamaan suurten kone- ja laiteyksiköiden kokoonpanohitsauksessa.

”Kemppi on tärkeänä yhteistyökumppanina mukana hankkeessa. Korkealaatuiset lisälaitteet saadaan robotin ja tekoälyn myötä optimoidusti hyötykäyttöön, ja samalla hitsauksen laatu paranee. Offline-ohjelmointi mahdollistaa myös yksittäiskappaleiden tuotannon automatisoinnin.” – Wärtsilän Inspection Manager Raimo Mäki-Reini

Lisäksi Business Finland -hankkeessa ovat olleet mukana HT Laser, Cavitar, Visual Components, VTT ja Tampereen yliopisto.

”Yhteistyöhanke Wärtsilän kanssa käynnistyi tarpeesta automatisoida joustavasti, laadusta tinkimättä, erittäin suurten työkappaleiden hitsaus. Hitsausprosessien kehitys, laadunhallinta sekä hyvä kaariaikasuhde ovat olleet tämän hankkeen keskiössä. Tekoälyn avulla pyritään joustavampaan ja adaptiivisempaan tuotantoon”, sanoo Kempin Salmela.

Hän jatkaa: ”Kemppi haluaa kehittää hitsausautomaatiota ja tulevaisuuden teknologiaa. On hienoa olla näissä hankkeissa mukana yhdessä näiden vahvojen kumppanien kanssa. Olemme saaneet uusia näkökulmia puolin ja toisin sekä päässeet näyttämään suuntaa alan kehitykselle. Vaikka Valmetin ja Wärtsilän yhteistyöhankkeissa hitsattavat materiaalit ja työkappaleet merkittävästi poikkeavatkin toisistaan, hankkeita yhdistävät kehittämisen palo sekä yhteiset tavoitteet.”

Wärtsilä on kansainvälisesti johtava innovatiivisen teknologian ja elinkaariratkaisujen toimittaja merenkulku- ja energiamarkkinoilla. Panostamme kestävän teknologian ja palveluiden innovaatioihin auttaaksemme asiakkaitamme huomioimaan ympäristön ja parantamaan taloudellista suorituskykyään. Yli 280 toimipisteessä 79 maassa 17 800 omistautunutta ja ammattitaitoista työntekijäämme mahdollistavat toimialojemme siirtymän kohti hiilineutraaliutta ympäri maailmaa. Vuonna 2023 Wärtsilän liikevaihto oli 6,0 miljardia euroa. Wärtsilän osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.

Lue lisää Kempin robotti- ja kobottihitsausratkaisuista: Robottihitsaus ja Kobottihitsaus

Anu Rousku
Author

Anu Rousku

Marketing Communications Specialist at Kemppi Oy until September 2020. Experienced professional in content marketing with a demonstrated history of working in the industrial B2B sector. Playing with words, persuading the reader, with the spirit of getting things done – it is all seen in the result.

Lisää blogikirjoituksia

Smoothly integrating a welding power source into a robotic welding system

Smoothly integrating a welding power source into a robotic welding system

In today's advanced manufacturing processes, robotic welding systems have become increasingly common due to their precision, efficiency, and cost-effectiveness. However, the successful integration of a welding power source into a robotic welding system is crucial for achieving optimal performance. This article contains valuable insights and guidelines on how to smoothly integrate a welding power source into a robotic welding system for enhanced productivity and quality in welding operations.

Automatisoitu hitsaus

Comprehensive service network saves time and money

Comprehensive service network saves time and money

Investing in a welding machine does not end when you have made the purchase and received the device. Keeping the machine up and running for its entire lifecycle and maintaining a high arc time are aspects that many overlook when choosing the machine.

Ihmiset

Yhteistyö auttaa myös Kempin kumppaneita menestymään

Yhteistyö auttaa myös Kempin kumppaneita menestymään

Hitsausalan suunnittelua, asennuksia ja koulutusta tarjoava Robomatik asentaa ja integroi ammattitaidolla myös Kempin hitsauslaitteet. Kasvava yritys menestyy yhdessä Kempin kanssa.

Automatisoitu hitsaus

Eila Hiltunen – Materian runous

Eila Hiltunen – Materian runous

Eila Hiltunen (1922–2003) oli aikansa kansainvälisesti tunnetunnetuimpia suomalaisia kuvanveistäjiä. Hän käytti teoksien työstämiseen paljon hitsausta, johon hän perehtyi 1950-luvun lopulla.

Ihmiset

Miten valita hitsausmaski ja raitisilmajärjestelmä – turvallisuus etusijalla

Miten valita hitsausmaski ja raitisilmajärjestelmä – turvallisuus etusijalla

Oikean hitsausmaskin ja raitisilmajärjestelmän valinta on ratkaisevan tärkeää työntekijän turvallisuudelle. Vaikka kustannukset ovat luonnollisesti osa päätöksentekoa, tehokas ja korkealaatuinen suojaus tulee aina asettaa etusijalle.

Turvallisuus, Ihmiset

Terästen hitsaus erikoisprosesseja hyödyntämällä

Terästen hitsaus erikoisprosesseja hyödyntämällä

Seostamattomien ja niukkaseosteisten rakenneterästen, eli ns. mustien terästen hitsausta saatetaan monesti pitää yksinkertaisena tehtävänä. Niiden hitsauksessakin on kuitenkin omat erityispiirteensä, jotka paikoitellen aiheuttavat haasteita hitsauksen suorittamiseen.

Käsinhitsaus, Hitsauksen ABC

Tilaa uutiskirjeemme ja saat ensimmäisten joukossa tietää Kempin uusimmat uutiset.

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että Kemppi lähettää sinulle markkinointiviestejä.

Kaarihitsauksen edelläkävijä

Kemppi on kaarihitsausteollisuuden muotoilujohtaja. Olemme sitoutuneet parantamaan hitsauksen laatua ja tuottavuutta valokaaren jatkuvalla kehittämisellä ja työskentelemällä vihreämmän ja tasa-arvoisemman maailman puolesta. Kemppi toimittaa vastuullisia tuotteita, digitaalisia ratkaisuja ja palveluita ammattilaisille teollisuushitsausyrityksistä yksittäisiin urakoitsijoihin. Tuotteiden käytettävyys ja luotettavuus ovat ohjenuoramme. Kokenut kumppaniverkostomme kattaa yli 70 maata, jotta sen asiantuntemus on aina paikallisesti saatavilla. Kempin pääkonttori sijaitsee Lahdessa ja liikevaihtomme vuonna 2023 oli 209 miljoonaa euroa. Työllistämme yli 650 asiantuntijaa 16 maassa.

Kemppi – Designed for welders

Copyright © 2024 Kemppi Oy