Edelläkävijyys on asenne – nyt ja 25 vuotta sitten

Innovaatio

Edelläkävijyys on asenne – nyt ja 25 vuotta sitten

11. syyskuuta 2018

Erilaisten ideoiden kokeilu, nopeasti ja pienessä mittakaavassa, sitten rohkeasti ja vielä nopeammin - tämä on kokemukseni uraauurtavasta työstä muutaman kuukauden jälkeen Kemppi-yhtiön digitaalisen toiminnan johtajana. Kokeileminen oli läsnä Kemppissä jo 25 vuotta sitten, kun kehitimme uuden, numeerisen tavan hallita valokaaren ominaisuuksia ja keksimme maailman ensimmäisen digitaalisen hitsausvirtalähteen.

Juhana Enqvist

Erilaisten ideoiden kokeilua. Ensin pienesti ja nopeasti, sitten suurella mittakaavalla rohkeasti ja entistä nopeammin. Tämä on minun kokemukseni edelläkävijyydestä muutaman kuukauden jälkeen aloitettuani Kempillä Chief Digital Officer -tehtävässä. Kokeileminen on ollut osa Kemppiä jo 25 vuotta sitten, jolloin kehitimme uuden, digitaalisen säädön valokaaren ominaisuuksien hallintaan. Tuon idean pohjalta syntyi maailman ensimmäinen digitaalinen hitsausvirtalähde. Kukaan ei osannut kuvitella, että kaarihitsausta voisi säätää niin nopeasti, tarkasti ja reaaliaikaisesti. Monta hitsauksen hallinnan suurta läpimurtoa oli kuitenkin tuolloin vielä edessäpäin.

Noiden 90-luvun hetkien jälkeen on tapahtunut paljon. Panostimme erityisesti hitsien laadunhallinnan parantamiseen, ja onnistuimme vähentämään hitsauksen jälkityöstön määrää optimoiduilla erikoishitsausprosesseilla, jotka tänä päivänä tunnetaan Wise-ohjelmistoina. Kannettavat MinarcMig -hitsauslaitteemme esittelivät mukautuvan valokaaren käsinhitsausmarkkinoille. Muotoilusta ja käyttökokemuksesta tuli keskeinen osa Kempin tuotekehitystä ja suunnittelua. Viimeisin hitsausalaa ravisteleva uutuus, X8 MIG Welder, lanseerattiin vuonna 2017. Tässä edistyksellisessä moniprosessihitsausjärjestelmässä on otettu käyttöön digitaalinen hitsausohje (dWPS).

Ohjelmistopohjainen hitsauksen hallinta on tullut jäädäkseen

Pilvipalvelut ovat nykyään oletusarvo digitaalisessa hitsauksen hallinnassa. Niiden kehittäminen on kasvanut räjähdysmäisesti erityisesti viime vuosina, ja ne ovat avainasemassa mahdollistamassa verkostoitunutta ja mitattavaa hitsauksen hallintaa. Kempin vastaus näihin tarpeisiin on WeldEye, universaali hitsauksen hallinnan ohjelmisto.

Pilvipalveluiden kasvanut tarve heijastelee muutoksia globaalissa hitsaustuotannossa. Toimitusketjut ovat muuttuneet monimutkaisemmiksi ja hajautetummiksi, työvoima on liikkuvampaa ja vähemmän kokenutta, ja hitsattavat rakenteet ovat entistä vaativampia. Robotit huolehtivat hallitusta sarjatuotannosta.

Emme tietenkään ole lopettaneet tähän. Uusia innovaatioita on jo putkessa huollon ja tuen alueilla. Testaamme laajennettua todellisuutta ja erilaisia käyttöliittymiä, jotta voimme tarjota hitsaajille parhaan mahdollisen tuen heidän työssään. Jatkamme työskentelyä ja uuden luomista yhdessä asiakkaidemme kanssa niin laivanrakennuksen, öljy- ja kaasuteollisuuden kuin muidenkin hitsaukseen liittyvien alojen saralla.

Digital never stops!

Jos haluat tuntea edelläkävijyyttä käytännössä, aktivoi ilmainen 14 päivän kokeilujakso WeldEye for Welding Procedure and Qualification Management -moduulille. Ohjelmisto mahdollistaa hitsausohjeiden ja henkilöstön pätevyystodistusten tehokkaan ja helpon hallinnan. Mikset kokeilisi, miltä uudenlainen hitsauksen hallinta tuntuu?

Juhana Enqvist
Author

Juhana Enqvist

Former Chief Digital Officer at Kemppi Oy. Nowdays working at Kempower. Solid professional on all things digital with over 20 years of experience in software products. Passionate about finding and building digital solutions to solve problems that customers might not even know they have!

Lisää blogikirjoituksia

Can you afford to ignore the value of welding knowledge?

Can you afford to ignore the value of welding knowledge?

The welding production chain is complex. Besides the actual welding work, one has to consider resource planning, welding procedure and qualification management, documentation, WPS compliance, standardization and requirements.

Digitalisaatio

Elektroniikka ja digitalisaatio ovat värittäneet Kari Kempin vauhdikasta uraa

Elektroniikka ja digitalisaatio ovat värittäneet Kari Kempin vauhdikasta uraa

Tänä kesänä eläkkeelle jäänyt Kari Kemppi on nähnyt lähes 40 työvuoden aikana, miten hänen setänsä Martti Kempin perustamasta, kaarihitsauslaitteita valmistavasta yrityksestä on tullut kansainvälinen hitsausalan edelläkävijä.

Ihmiset

How insight creates value in welding management

How insight creates value in welding management

As the digital transformation marches onward, the question of how to succeed in the changing world is on the agenda of every company. The answer standing out from a plethora of opinions is Connected Business – as well described in the HBR. Companies are enhancing cross-team collaboration, focusing on user experience, taking advantage of new technology and breaking down organization silos to reap the full benefits of connectivity. Connected Business is an effective combination of business and IT driving transformation together.

Digitalisaatio

Eila Hiltunen – Materian runous

Eila Hiltunen – Materian runous

Eila Hiltunen (1922–2003) oli aikansa kansainvälisesti tunnetunnetuimpia suomalaisia kuvanveistäjiä. Hän käytti teoksien työstämiseen paljon hitsausta, johon hän perehtyi 1950-luvun lopulla.

Ihmiset

Miten valita hitsausmaski ja raitisilmajärjestelmä – turvallisuus etusijalla

Miten valita hitsausmaski ja raitisilmajärjestelmä – turvallisuus etusijalla

Oikean hitsausmaskin ja raitisilmajärjestelmän valinta on ratkaisevan tärkeää työntekijän turvallisuudelle. Vaikka kustannukset ovat luonnollisesti osa päätöksentekoa, tehokas ja korkealaatuinen suojaus tulee aina asettaa etusijalle.

Turvallisuus, Ihmiset

Terästen hitsaus erikoisprosesseja hyödyntämällä

Terästen hitsaus erikoisprosesseja hyödyntämällä

Seostamattomien ja niukkaseosteisten rakenneterästen, eli ns. mustien terästen hitsausta saatetaan monesti pitää yksinkertaisena tehtävänä. Niiden hitsauksessakin on kuitenkin omat erityispiirteensä, jotka paikoitellen aiheuttavat haasteita hitsauksen suorittamiseen.

Käsinhitsaus, Hitsauksen ABC

Tilaa uutiskirjeemme ja saat ensimmäisten joukossa tietää Kempin uusimmat uutiset.

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että Kemppi lähettää sinulle markkinointiviestejä.

Kaarihitsauksen edelläkävijä

Kemppi on kaarihitsausteollisuuden muotoilujohtaja. Olemme sitoutuneet parantamaan hitsauksen laatua ja tuottavuutta valokaaren jatkuvalla kehittämisellä ja työskentelemällä vihreämmän ja tasa-arvoisemman maailman puolesta. Kemppi toimittaa vastuullisia tuotteita, digitaalisia ratkaisuja ja palveluita ammattilaisille teollisuushitsausyrityksistä yksittäisiin urakoitsijoihin. Tuotteiden käytettävyys ja luotettavuus ovat ohjenuoramme. Kokenut kumppaniverkostomme kattaa yli 70 maata, jotta sen asiantuntemus on aina paikallisesti saatavilla. Kempin pääkonttori sijaitsee Lahdessa ja liikevaihtomme vuonna 2023 oli 209 miljoonaa euroa. Työllistämme yli 650 asiantuntijaa 16 maassa.

Kemppi – Designed for welders

Copyright © 2024 Kemppi Oy